Ja elän unelmaa

Saraste. Mua harmittaa edelleen, etten päässyt leirille.

Viime perjantaina kävin saattamassa meiän sudenpentuja leirille ja samalla lähetin jo leirillä oleville kavereille karkkia. Olisin kovasti halunnut itsekin hypätä bussin kyytiin, mutta töihin oli pakko mennä. Sunnuntaina koitti sitten leirin vierailupäivä. Ja mun ensimmäinen kerta vierailijan osassa.

Vierailijoiden massa oli aivan valtava.

Itse leiri oli saman oloinen, kuin aiemmatkin suurleirit. Paljon oli rakennettu ja paljon oli yhä vaiheessa, vaikka leiri oli jo reippaasti yli puolenvälin. Leiriläiset olivat väsyneitä, mutta intoa täynnä.

Minne tahansa sitä käveli, näki tuttuja. Ja tuli juteltua tuntemattomienkin kanssa. Kaksi vaihto-oppilaana ollutta kaveria palasi Suomeen vuoden ulkomailla olon jälkeen, ja ensikohtaaminen heidän kanssaan tapahtui myöskin Sarasteella. Harmi että aikaa oli rajoitetusti, kyseltävää ja kerrottavaa olisi ollut niin paljon.

Leirin tunnelmaa voi kuvata seuraava kertomus:
...Tiellä meitä vastaan tuli kaksi teini-ikäistä tyttöä kävellen käsikynkkää. He naureskelivat ja vähän tönivät toisiaan. Molemmilla oli posket maalissa ja he lauloivat Sarasteen omaa leiribiisiä päät keikkuen. Se, että me kävelimme vastaan, ei vaikuttanut heihin mitenkään.

Ei tollaselle voi olla hymyilemättä.

Saraste 2012 - Elän unelmaa